27.7.2023
Saderintama ykköstiellä. Maailma hämärtyi ja vesi valui pitkin tuulilasia, automaatilla olevia valoja syttyi samaan suuntaan ajavilla. Erään takavalon keskusta välkähti syttymistapahtuman päätteeksi valkoisena. Välähdys oli pehmeä ja samalla niin kirkas, että valkeus tuli läpi valon punamuovisesta suojasta. Ylimaallinen lämpö välähti minussa. Takavalon syttyminen vastasi sävyltään ja dynaamiselta olemukseltaan hyvin spesifisti ja tarkasti jotain kauan sitten kokemaani. Juuri tämän valon olen nähnyt, missä, mobile-legossa, hoitajan eleissä, Elukan ja Taidehallin välistä kurvaavassa paloautossa?
Jos en olisi ollut valpas, en olisi nähnyt valon syttymistä. Jos en olisi tehnyt vuosien työtä, en olisi tunnistanut välähdystä itsessäni vaikka olisin katsonut ja nähnyt valon. Tiedoksi: olen alueella, jossa voi tunnistaa syvää hyvää satunnaisessa takavalossa motarilla aamulla klo6.
Muistan ajan, jolloin aloin nähdä koivujen pitsin, vaahterankukkia ja leinikit ja vaikka kauriin, yksittäisiä luonnon asioita, Pauliina Vanhatalo kirjoitti kauniisti vastaavasta. Tänä kesänä olen kokenut vihreyden syvemmin kuin koskaan. Olen ojentanut lehtimetsän täplikkäällä holvitiellä kättä kuin lapsi koskettaakseni heinää, lepän ja pajun lehtiä, pähkinäpensaan oksia. Vaikka kesä on ollut vähäsateinen, en ole koskaan aiemmin nähnyt kotilaaksoa näin yltäkylläisen elävän vihreänä. Työn tulosta tämäkin zone?
Miksi ensin pitää tehdä työ ja vasta sitten voi kokea? Moni varmaan kokee luonnon kauneuden ilman työtä? Mitä muuta tarvitaan?
New Orderilla on biisi Everything’s gone green, Helene Schjerfbeckillä vihreätaustainen työ lukevasta tytöstä (letit aika tiukalla). Marjatta Tapiola maalasi vuosikaudet(kymmenet?) värittömiä tutkielmia naudan kalloista. Erään kerran kallon silmännurkassa välähti vihreys. Sitten vihreys levisi kallon taustalle. Lopulta vihreys kävi yli kallon taustoineen, yli koko maalauksen. Näin minä sen koen. Näin se menee, vihreyden eteen tehtävä työ.
Unessa olin kurssikeskuksessa, jonka sisäseinien väliin jäi ilmastointitila. Pohdin miten LVI:n saisi toimimaan, seinän toisella puolen puuhattiin samaa. Ehkä oli jo jotain reikiä, mutta pelkkä reikä oli epäsopiva, joko tyylillisesti tai käytännön syistä. Aukkoihin piti asentaa venttiili, jonkinnäköinen pyöreä säleikkö. Räppänän pinta piti maalata. Räppänä oli maalaus. Purkissa oli vaaleanruskeaksi kuivunut, värinsä menettänyt köntti. Otin pensselin tai lusikan, aloin vatkaamaan könttiä kiihkeällä kädenliikkeellä ja kas !! halkeillut massa elpyi juoksevaksi, sekoitin, kaikki perusvärit erottuivat omiksi massoikseen. Olen hölmönä luullut että se menee toisinpäin.
Tällaista tänään.
