3.4.2024
Revin äsken ikkunanpuitteista posliinikukan ja heitin seinään. Miten tyhmä kukka. Lehdet ja tyhmä juurakko lattialla. Ruukun säpäleet armeliaasti vierassängyn ja seinän välissä. Tytär tuli alakertaan. Sanoin että khm otin kukan irti, pyyhin pölyjä. Että olen väsynyt töistä. Olen väsynyt omaan kyynisyyteen ja selän kääntämiseen, pikkusieluisuuteen, tuhoavaan kateuteen ja puhumattomuuteen, kyvyttömyyteeni pärjätä elämän olosuhteiden kanssa, siihen, että varhain pelinappuloiksi joutuneiden ihanien nuorten viaton provokatiivisuus koettelee sietokykyni rajoja.
Tarvitsen korjaussignaalin, sisäiset vastamelukuulokkeet. Missä ne ovat? Mitä ne ovat?
Vastamelu liittyy kai interferenssiin. Yhtä lailla siihen, että jokin tulee samalle aaltopituudelle samaan vaiheeseen ja vahvistaa hyvää minussa, kuin siihen, että jokin tulee samalle aaltopituudelle vastakkaisvaiheisena ja demppaa hurjimmat amplitudit. Vastamelukuulokkeet tänne ja heti kiitos.
Menin pihalle rauhoittumaan. Verstaan sisäikkunassa pyristeli punarinta. Kahlasin hangessa ja otin linnun kiinni. Lintu oli lämmin ja värisi kädessäni. Päästin sen vapaaksi. Lintu lensi omenapuuhun ja alkoi nokkia oksaa. Maa on takatalven peitossa. Lintu kuolee tai sitten ei. Posliinikukka on ruokasalin lattialla.
Kun tytär saapuu illalla kuoroharkoista ja laulaa, muistan kauneuden. Tulossa ABBA-konsertti, paljon ihania biisejä.
Tällaista tänään. Hastaka vitu kaikk
Menen siivoamaan.
357 total views, 1 views today