Kun tyttäreltä kysyttiin ravintolassa juomatoivetta, hän vastasi vantaata. Hän piti pienenä kovasti Fantasta.
Olen hykerrellyt alkuvuoden blogiani: Mies lähtee Keniaan ja minä kuolen Vantaan alueella. Vantaasta vitsaillaan. Helsinkiä ankeampi kaupunki vailla merenrantaa. Kirjoitin itsekin proosaa kuvanveistäjästä jonka teos oli yhdelle järkytys ja toiselle Vantaan kaupungin tilaustyö. Älä odota tapahtumia. Kaverini tykkäsi että kohta oli aika punk.
Vantaalla on huonekalukauppoja. Sieltä ostimme ensimmäisen sohvamme, järkyttävän plyyshidivaanin jonka käsinojaan mieheni valitsi myyjän ehdotuksesta tammijäljitelmäpaneelin. Lapset kasvoivat sohvalla pelaten konsolipelejä, sohvalle läikkyi rintamaitoa ja ainakin kuopus oksensi sille. Kun vanhempi tytär muutti omilleen, hän hankki tyylikkään vintagesohvan mutta saman värisen kuin alkuperäinen Vantaan helmi.
Pilottirotsiin pukeutuneelle sanottiin ennen vanhaan mennääks Seutulaan. Vantaalla on kansainvälinen lentokenttä jonne sijoitin lapsena unelmani ja paljon elämisen yritystä. Seutulasta lähdettiin Convairilla äidin synnyinkotiin ja myöhemmin Mallorcalle. Lentokentän R-kioskille pääsi töihin alaikäisenä jos erotti englannin saksasta. Kävin vielä nuorena äitinä kiitotien kallioleikkauksella kuvaamassa rahtijumboja. Vantaalle lentokoneet laskeutuvat, Vantaalta ne nousevat. Ajaminen Vantaan alueella lumimyrskyssä on kuin instrumenttilähestyminen. Vantaa on se ihana teollisuushallien ja kuusimetsän matto joka ottaa Airbusin vastaan minimum-vaiheessa.
Kirjoittaessa tulee mieleen City and the Stars -kirja (Clarke 1956). Alvin koittaa paeta muurin yli autiomaahan kunnes kääntyy etsinnässään kohti vantaata.
Kuinka suloiselta itse kirjoitettu lause kuolemasta voikaan tuntua: tulkoon, olen valmis tähän. Ajoimme viikonloppuna Vantaalle etsimään puutarhasohvaa. Odottelimme kalvakassa kevätauringossa kauppojen aukeamista ja voimien paluuta. Kun mies nurisi että valitsemani sohva tulee kalliiksi, pelokkaan vatsani täytti ennen kokematon tunne (ehkä kylläisyys). (Olin juuri korkannut teollisuushallin yläkerrassa vantaalaisen sushi-buffetin.) Totesin ilahtuneena että sohva on elämän ja kuoleman kysymys. Omat rahani riittivät tuoliin ja tyynyyn. Rakastin niitä erityisellä tavalla siksi että olin ansainnut ne auttamalla lapsia ja nuoria.
Sohvareissun myötäisenä yönä minulta irtosi tiimalasin muotoinen ehjä poskihammas ja kauriin alaleuan suikeaksi kulunut hampaaton luu. Tutkin hyödyttömäksi käyneitä osiani herttoniemeläisellä bussipysäkillä: jumaliste nyt alkaa tapahtua. Kaikki oli hyvin. Mies jotain siinä myhäili. En tiedä mistään mitään paitsi että olen plusmiikka onnellinen.
*Älä aina rakenna*
Fortnite-peräinen teiniläppä. Rakennat suojaa asioiden etukäteen suremisesta vaikka elämässä voi laittaa kukkia, ampua, tiskata ja kuunnella Pirjo Heikkilää.
