11.8.2025
Tytär on sanonut monesti kuluneen vuoden aikana: Äiti mikset sä silitä kissoja. Äiti silitä niitä! Silitä Tessaa! Ja minä olen vastannut että tärkeintä olette te lapset, silitelkää te, teidänhän kissoja ne on.
Sä oot niin julma noille kissoille, ystäväni sanoi kun Tessa pyrki väliimme, tai oikeastaan Tessa pyrki minun kylkeeni sohvalle jolla istuin ystäväni kanssa. Ystävä toisti asian. En ymmärtänyt. Miks mun pitäs olla kiva kissoille? Jutella? Mähän hoidan niitä, annan ruokaa ja siivoan vessat. Että mikä julma minä olen, annan ruokaa joka aamu ja sähähdän jos en tahdo että kissa tulee samalla ovenavauksella kuistille. Jotain tällaista olen vastaillut hajamielisenä. Mietitään nyt yhdessä.
Puolesta: Kissat ovat söpöjä.
Vastaan: Kissakoti luopuu siisteydestä. Kissakodin tunnistaa annoskarvoista ja hetipestyjen pisujen tummentamista matoista. Tapetti on täynnä menojälkiä, edustusvaatteet voi pukea päälle minuutti ennen kotoa lähtöä, läppäri on vaihdettava ja kirjastosta lunastettava kirjoja kissan läikyttämän kahvin takia. Kun palaa pidemmältä matkalta, eteisessä huokuu nenään laimea yrjö ja märkä karva. Me olemme kissaperhe, tältä kissaperheissä haisee ja kaikki kissaperheeseen tulevat sen haistavat, vaan kissaperhe itse hymyilee tervetuloa, kissaperhe ei ole haistanut kissaoodoria vuosiin koska koti on muuttunut kissakodiksi vähin erin. Kaadetut kukkamaljakot, lattioille revityt kalannahat ja yöllä pussin läpi syödyt croissantit, portaiden kulmissa ja lattioilla ajelehtivat viikset, tekstiilipäällysteisiin koloihin pinttyneet karvakerrokset, kynsien punoksista irrottamat rottinkipiikit, pistoreiät mehikasveissa ja naulakon untuvatakkien kankaissa: Kissakodin ominaisuuksia, jotain mainitakseni.
Miksi rakastaa tätä kaikkea?
Lapseni huomauttavat että minun tulisi. Että olen ihan tyhmä jos en rakasta. Puhun heille sietämisestä. Että minä siedän näitä kissoja, olisitte iloisia, en voi rakastaa sitä että kotiani tärvellään ja sen tuoksu muuttuu muuksi kuin minkä olen itse valinnut oman ja läheisteni hajujen rajoissa. Siedän, en rakasta!
Ärsytettynä sanon, etten halunnut meille kissoja, että idea syntyi vaikeimpina vuosina muuttamisen jälkeen, että isänne halusi kissat ja käytti hyväksi teidän ihastustanne. Kierrosten noustessa: Jos vielä kerrankin tulee eläinlääkärikuluja, minä en niitä maksa, en käytä rahojani sellaiseen enkä toivo että meidän perherahojamme käytetään sellaiseen, vaan todellisiin tarpeisiin kuten lomamatkoihin, viiniin ja lasten soitinharrastuksiin.
Mutta ovathan kissatkin tarvetta varten vaikkei tarve olisi minun? Siinäpä se! Muut haluavat kissakermat päältä ja minä hoidan paskat. Suihkuttelin aikani kissoja suihkupullolla, uhkasin lampun rikkoontumisen jälkeen tehdä niistä rukkaset, avasin ulko-ovia päästääkseni kissat luontoon. Viattomat ruuan ja huomion pyytämisen eleet olivat silkkaa riistoa: kissoissa ruumiillistui, että kaikki tuntuivat haluavan minusta jotain, sen sijaan että joku näkisi oikeasti, antaisi olla ja elää, lohduttaisi.
Kirjoitan tätä 10-vuotiaan Tessan vieressä. Tessa on puhuva kissa. En ole ennen tavannut puhuvaa kissaa. Mitä se sanoo? Istun polvet koukussa, Tessa kerhää ja leipoo reittäni etutassujen kynsillä. Leipominen ei ole ihan miellyttävintä iholle.
Tessa on kissa joka menee katon kautta ympäri. Monet pitävät säntäilykohtauksia eläväisyytenä, Tessalla on meininkiä, oma maailmansa elää korvat viistoina ja häntä tunteen muodossa. Kovin leikkisältä Tessa vaikuttaa. Tessa saalistaa, on sanottu. Mutta ei sillä saalista ole, ei kissalelua eikä muuta: säntäily on siirtymistä huoneesta toiseen, kiihdytyksiä, säpsähtelyjä, hyppyjä käytävän pohjalta toisen kerroksen ikkunalaudalle ja öisten, raollaan olevien ovien päälle.
Tessalla on tyttöläheisyyden puuskia. Se seuraa perheen naisia tiiviisti kehräten ja pyrkii syliin. Kun seistä pohdiskelen keittiön ikkunan edessä, Tessa ujuttautuu kapan taakse ja tulee kiinni sen yli. Kappa on yhtä mittaa mutkalla. Istuessani keittiöjakkaralla Tessa tunkee kymmenen neliösentin alueelle joka polvellani vallitsee ja koittaa tehdä olonsa mukavaksi.
Tessa säntäilee, pyytää syliin ja kun sen nostaa syliin, se tahtoo pois.
Tytär sanoi että hänestä tuntuu, että Tessalla on kissa-ahdistus. Eläimelläkin voi olla tarve olla lähellä. Stressireaktio? Läheisyys lievittää stressiä. Tessa on viisas. Ruokaakin se pyytää ja ahmii öisin ja oksentaa sitten matoille ulisten. Säntäilyn jälkeen Tessa on lamaantunut, makaa korvat lerpallaan tyttären sängyllä ja puskee päätä syliin vaikka on jo sylissä.
Ajattelin pitkään, että ihmiset ovat tärkeitä ja että biologin voimani eivät riitä eläinten paapomiseen, koska siinä on aina mukana tunteensiirto. Mitä pahaa tunteensiirrossa? Toisen elävän olennon asemaan asettuminen vaatii ainakin tunteiden tunnon, toisen mahdollisen ”tunteen” etsimistä itsestä tai kokeneen empaattista arvausta. ”Empatia” voi olla myös tunteenriistoa: Kun tuttu vloggasi lemmikistään, anonyymi huolestunut teki lemmikistä aiheettoman eläinsuojeluilmoituksen. Mieluummin olen kissoille asiallinen kuin hössötän tietämättä kenen ja mikä on kyseessä. En halua kissoista (tai muistakaan tarvitsevista) omien tunnesössöjeni säiliöitä.
Tytär: Voiks kissaa haitata että laitat siihen hempeyttä ja lämpöö?
Kesti vuosia oppia rakastamaan kissoja. Ensin piti rakastaa itseä ja läheisiä jotka kissaa omista syistään tarvitsivat, sisäistää miten paljon kissat heitä ilahduttivat, huomata itse heltyvänsä kissasta, siitä että kissa ei muutu.
Synnyinkodissa sanottiin, että Tessalla on vahva saalistusvietti. Kun tätä muistelin, tytär hymähti että Tessa nyt on huonoin saalistaja mitä hän tietää, se ei saa hämähäkkiäkään kiinni. Ehkä Tessa tosiaan säntäilee muusta syystä. Ehkä Tessan kissahermoissa tapahtuu akuutti malfunction, sano sitä kohtaukseksi tai elävyydeksi. Kun haimme pennut meille, mieheni nosti Tessan kämmeniensä väliin ja vei aivan liki kasvojaan, pusi pusi mies pakotti pikku Tessan kohtaamaan katseensa ja mahdollisen kitansa. Tessa läimäisi miestä kynsitassulla nenään. Hyvä ettei silmä lähtenyt. Sellainen Tessa on. Ehkä vähemmästäkin makaa tyttären sängyssä korvat lerpallaan pitkiä aikoja. Kunnes taas mennään.
Tällaisia tulee Tessasta mieleen. Se nukahti tuohon viereeni kerälle sohvatyynyjen rajaamaan kulmaan, minä vissiin tuoksun riittävästi äidille.
