Siirry suoraan sisältöön

Postikortti matkoilta

22.3.2025

Hei ystävät. On niin ikävä ja toisaalta sen verran voimia, että kirjoitan kuulumisia. Kulunut viikko riittää, eilinen, se mitä konkreettisesti tapahtui, uskon että tähän tulee mukaan jos ei kaikki niin paljon ainakin.

Työmatkalla koitin ladata arvoa vanhalle matkakortille. Sielukaskatseinen mies puuttui puuhaan, hampaitakin häneltä puuttui: Ota täst HSL:n päivälippu, on voimassa, voit tarkistaa tosta rullaportaiden päästä. Menin metroon lahjalipulla. Miksi se minulle suotiin, sitä en tiedä. 

Kävin oppilaiden kanssa kalkkikaivoksessa. En tiedä monesko visiitti itselleni oli, tein kuitenkin työtä käskettyä, Petter Forsströmin säätiö lahjoittaa kerran viidessä vuodessa täkäläisille yläkoululaisille kierroksen kaivosmuseossa.

Maan alle menee 11 kuilua, joissa Kone testaa korkeiden talojen hissejä. Osa ulottuu 400 metrin syvyyteen. Nopein hissi on vapaan pudotuksen hissi.Yksi hisseistä on paineistettu, jotta matkustajat eivät sekoa. Erästä tyttöä pelotti. Tytön kaverit kuvasivat tytön kättä minun hanskakäsieni välissä. Ainakin meidän hissimme katossa oli peili: iloiset kypäräpäiset oppilaat ja kaivosopas, moni katsoo kameraan. Laitan kuvan tähän.  

Opas kertoi, että Suomesta on löytynyt kaikki Afrikan tähden jalokivet, ja että timantit syntyvät maan ytimen lähellä valtavassa paineessa ja purkautuvat maankuoren lähelle vulkaanisen toiminnan kautta ja jähmettyvät kimberliittiin. Timantin hioja luo suurimman osan korun arvosta. Suomalaisista timanttikaivoksista louhitaan raaka-ainetta hammaslääkärin poranteriin. Teki mieli kysyä, eikö karies olekaan mennyttä maailmaa. Opas vastasi Afrikan timanttikaivosten olevan niin syviä, koska pintaesiintymät ovat alkaneet ehtyä. Ahneelle maa on kuuma. Sadassa metrissä on 8C, neljässä sadassa 18 ja syvemmällä ikuinen helle. 

Saimme hypistellä kotimaisia murikoita, ihmetellä kuparin hohtoa, työtä joka metallin rikastamisessa on ja miten sähköjohdot voisi tehdä kullasta, jos kulta olisi yhtään kevyempää. En tiennyt talkin olevan kivilaji. Tai että jos graniitissa ei ole vähintään 12 prosenttia kvartsia, se on jokin muu kivilaji kuin graniitti. 

Rauhoittelin ahdistuneita. Yksi sanoi käyneensä kaivoksessa jo viisi kertaa, toinen halusi juoda tippukivistä pohjavettä. Säkkijärven polkka soi. Käskin oppilaita laittamaan äänet pois kännykästä, mutta kyse olikin kaivoksen omasta taustamusiikista. Kävelimme verkon taakse katsomaan valtavaa maanalaista holvia. Ilmassa röhisi luolapeikon nauru, käytävän nurkassa cave troll liikutti kättä. Oppilaat rohkaistuivat yhteiskuviin peikon kanssa kun olin testannut ettei kyse ole robotista. 

Peikon römeä nauru olikin oppilaiden omaa ääntelyä.

Monia pelotti. Vaan miten sen sanot, etenkin jos olet se tai tuo.

Maan päällä kylmälämmin kirkkaus. Kypärät otettiin päästä ja astuttiin tilausbussiin. Vaunu oli ollut mukana tulipalossa, mistään ei sitä olisi voinut päätellä ellei kuljettaja, firman perustaja, olisi asiasta kertonut. 

Lounaalla muutoin tyhjään pöytään minua vastapäätä istahti ikäiseni nainen ja kertoi olevansa vammaispalveluista. Hän kävi siivoamassa paikkaa kolme kertaa viikossa. Juttelimme niitä näitä. Ihanaa kun joku aikuinen puhui minulle. Vasta kun saa seuraa, oivaltaa miten yksin on ollut, kaikki tunteet tulevat yhtä aikaa.

Kotimatkalla ihmettelin, että näin tässä kävelen Helsingin katuja vähillä voimillani. Ohitin paikkoja joissa ennen oli jotain, tunsin etäistä surua, miten kauan oli joistain paikoista, kuka niissäkin silloin oli, aurinko paistoi ja ratikka kirskui, kukaan ei kiilannut sivukadulta kylkeen. Poikkesin tavarataloon. Tarvitsin ripsivärin ja puuterin mutta rahat olivat vähissä. Valitsin puuterin. Myyjää ilahdutti sekä määrä- että laatutietoisuuteni. Hän kääntyi oota vähän ja ojensi minulle ripsivärin. Viikonloppulahjaksi, kun sulla on niin pitkät. 

Koko ajan flunssa on yrittänyt tulla, tai on oikeastaan jo päällä, olen levännyt iltaisin, takana hiljaisen runsas viikko, tässä olen vieläkin, tänäänkin on ohjelmaa, parempi harmaan sävytkin kuin joko tai.

Terveisin elämästä, 

Vienna

 133 total views,  1 views today