3.9.2024
Kun menimme katsomaan nykyistä taloamme, olimme etuajassa näytöstä. Ajoimme tuntematonta hiekkatietä peltojen taitse, kunnes saavuimme tervaleppälehdon reunustamalle hiekkarannalle. Jylhästä vastarannasta pisti kerrostaloja, niistä koilliseen kartanon maat puukujineen, sitten männikköinen harju ja vesitorni, puiden välissä kulkeva rekkatie 25. Oli harmaankolea alkusyksyn päivä. Rannalla ei ollut ketään. Metsästä tuli mies märkäpuvussa, käveli vaiti ohitsemme ja lähti kohti Hiidensalmea vesitiivis säkki selässään. Kun matkauimari näkyi pisteenä lahdella, menimme tekemään tarjouksen.
Alkuvuosina vietin rannalla aikaa lasten kanssa. Eräänä syksynä ranta laitettiin uimakieltoon. Sulkutaulussa oli vaikuttavia kolibakteeripitoisuuksia. Luvuilta puuttui vertailukohta mutta eivät taulua tutkijat katsoneetkaan. Ranta autioitui. Kuulin ihmisten puhuvan saaneensa rannalta kynsisienen ja vatsataudin. Saastumisen syyksi arveltiin vauvankakkaa, rannalla lepäilevien kanadanhanhien kakkaa, peltojen valumaa, hevosenkakkaa, ikiaikaista jätevesiputkeajoka on painunut keskeltä ja tästä painumasta johtuen korjauskelvoton. Viimeksi mainitusta kysyin lisää, mutten saanut varsinaisia vastauksia. Pikkurantaa edustavan lahden keskelle johtaa jätevesiputki, painunut tai ei, mutta lohjalaisten paskat ovat tavalla tai toisella vuotaneet lahteen jo vuosia – korjatkaa ken paremmin tietää. Olen puljannut rantavedessä, sukeltanut ja niellyt sitä, en muista sairastuneeni. Lapsetkaan eivät ole sairastuneet – päinvastoin. En tiedä sairastuisinko jos nyt uisin. Minulle uimakiellosta ja autioitumisesta seurasi lähinnä hyvää.
Pikkurantaa ympäröi lehtimetsä. Rannan itäosa rajautuu ruovikkoon ja sen takaiseen venerantaan, lännessä lehtimetsä ulottuu veteen saakka ja ruovikko leviää lahdenpohjukkaan, jossa pesii mustakurkku-uikku ja ehkä haikara, auringonlaskut maisemaan ovat vailla vertaansa. Rannan hiekka on puolikarkeaa. Nurmikolla keinut ja kaksi pukukoppia, niiden takana puskainen rinne ja sen yllä tenniskentät. Hiekka vaihettuu nurmikoksi tavalla, joka luo ison osan pikkurannan kotikutoisuutta. Sen molemmilla reunoilla on kaksi penkkiä, musta ja punainen, niiden vieressä roskikset ja kulahtanut pelastusrengas. Jollain penkeistä tapaan istua, riippuu tuulen suunnasta ja siitä sataako, maisemasta joka minussa kulloinkin rehottaa. Poltan ehkä tupakan ja katson puiden välistä siivilöityvän valon leikkiä nurmikolla. Katson värejä ja eläimiä, liikettä tai sen puutetta, vien stökön roskikseen, istun vielä vähän aikaa. Istun hyvän aikaa. Valo asettuu vuodenajan mukaan, sävyjään vaihdellen: Kaikki odotukseni mitätöidään paitsi se että asiat järjestyvät, sen ranta lupaa, tämä ranta ei jätä minua vaikka mikä olisi. Mietin omia asioita. Olen yksin. Joskus pidän rannalla toimistoa, soitan pitkiä puheluita, lähetän tekstiviestin, olen soittamatta puhelua ja odotan että olo paranee, aina se paranee, joskus vain sellaiseksi että jaksan raahautua lyhyintä tietä kotiin, joskus sellaiseksi että lähden juoksemaan tenniskenttien ohi kohti kaivoksia ja museon puutarhaa, kohti kauppaa ja kirjastoa, hautausmaata, Nazarea. Miten monta kertaa olenkaan jäänyt henkiin koettuani pikkurannalla syvää ja laveaa läsnäoloa: Jokin laskeutuu keskelle aukiota ja kävelee luokseni, istuu viereiselle penkille ja kuuntelee kanssani aaltoja ja tarjoaa repusta ruisleipää: Mietitään yhdessä. Pikkurannassa mikä tahansa olotila muuttuu siedettäväksi. Ei aina hyväksi mutta siedettäväksi. Olen kokenut ihania hetkiä.
Pikkurannan lähelle auto- ja kävelytien mutkaan on tehty tonttivaraus. Palkittu ravintoloitsija suunnittelee peltojen katveeseen lähiruokapaikkaa. Jos suunnitelma toteutuu, alueelle jossa rahaa ei ole ennen tarvittu, pitää vastedes ottaa kukkaro mukaan. Rannalle voi kävellä syömään, tarjota kaverille lasillisen sherrya, päätyä paikallislehden kuvaan, parkkipaikkaa laajennetaan ja ravintolan viereen kaavoitetaan sirkeitä villoja. Vuokrataan vesiskootteri, vallesmanni katsoo rantapuistoa, muistatteko kun täällä sai pelätä, joku kysyisi milloin lehtoa harvennetaan.
Jos suunnitelma toteutuu, toivon että se toteutuu, uusi pikkuranta on varmasti hieno paikka jossa tulen itsekin käymään, nautin ihmisten seurasta ja makuhermojani hellitään. Maailma muuttuu kuten lapsuuteni Helsinki on muuttunut, tulee uusia sukupolvia ja uusia tornitaloja ja rivitaloja, jonkun muun elämä tai sen yritys, paikat jonne vetäytyä kun maailma on liikaa ja kotona sotkuista. Minun pikkurantani on siinä vaiheessa jo siirtynyt uudelle katvealueelle, ei-kenenkään-maalle, joka tulee aina olemaan minun maatani.
127 total views, 2 views today