29.1.2024/4.1.2025
Julkaisin pari kuukautta sitten kaunokirjallisen romaanin. Miten teokseni ovat syntyneet -ohjelmiin kutsua odotellessa olen pohtinut mannerlaattoja, lähteitä, valon etenemistä, voimattomuutta oman nopeatempoisuuden äärellä ja tekijän ja vastaanottajan aikaa.
Suhde aikaan muuttuu luovassa työssä. Minulle niin kävi viime vuonna.
Sanotaan, että teoksessa näkyy tekijänsä menneisyys ja että kypsissä teoksissa näkyy tekijän ymmärrys, se että merkityksellisestä aika-paikasta on tultu pois tyylillä.
Ilman jonkinlaista etäisyyttä menneestä voi tuskin kertoa taiteen keinoin.
Syksyllä alkoi orastaa ajatus, että teoksessa on tekijän menneisyyden ohella tulevaisuus. Kirjani kirjoittui. En valinnut niinkään kirjoittaa tietynlaista teosta kuin lähestyä joitain kysymyksiä itsessäni. Ei liene vieras kokemus luovalla alalla. Jos materiaali kumpuaa yhteydestä ja materiaalia kohtaan onnistuu olemaan nöyrä, voi jo olemassa oleva, itselle vielä tuntematon sisäinen saada havaittavan muodon. Tätä muotoa voi sitten ajatella ja ajan kanssa sulattaa ja ottaa omakseen. Esmes lukea valmista teosta rakkaudella ja uteliaana, mitä tulikaan sanotuksi.
Kauniit ajatukset -jatkoa: Hyvä tai ristiriitainen, joka on jo sinussa, mutta jota et ole voinut jostain syystä kokea, voi tulla koettavaksi taiteen äärellä. Joku horrostava elementti saa täyden elämän. Löytyy tiloja ja kasvaa uutta jonne asuttaa itsensä, kenties jo olemassa olevia paikkoja, joihin ei ole ennen mahtunut, outoja paikkoja, ihania paikkoja, tuntemattomia paikkoja –
Fiksuille sanon harjoittelevani hidastempoisuutta, sulattelen tässä. Asiat ottavat aikansa. On kauheaa luopua yrityksestä tehdä suunnitelman mukaista ja pikaista. En tarkoita, etteikö hyvää syntyisi ajatellen. Tarkoissa suunnitelmissani on usein se huono puoli, ettei niissä liikuta juuri millään lailla tuntemattoman alueella. Eli juuri mikään ei saa mahdollisuutta. Tiedostoissa muhii parhaillaan uutta ja pelottaa helvetisti. Päiväni täyttyvät sisäisistä monologeista ja tyynyjen asettelusta. Jos pitää kiinni muille kuvittelemistaan vaatimuksista ja fantastisista pidäkkeistä, tekstistä tulee sellainen, josta on helppo monien pitää, futuuria se tuskin kellekään tarjoaa.
Jos sietää kuolemaa eli on nöyrä materiaalia kohtaan ja osaa istua aloillaan, on hyvässä lykyssä mahdollista tulla kirjoittaneeksi jotain, minkä merkitys valkenee vasta jälkeenpäin. Minulle on käynyt niin ja toivon että nytkin käy.
Kirjoitin Saniaismetsässä ovien piirtäjästä. Tyyppi piirtää oven ja käy siitä. Viidakon keskelle kivijalkaan syntyy valoisa asumus jossa tarjotaan kvinoasalaattia. Kirjoittaessa todellisuus, joka oli jostain syystä jäänyt tietoisen kokemukseni ulkopuolelle tuli koettavaksi ja ajateltavaksi. Siitä se futuuri. Toivoa pokkana että joku kuulee, syntyy yhteys ja että se yhteys säilyy minussa. Painin vastoin parempaa tietoani käsityksen kanssa, että irti päästäminen on sama kuin katkaisu ja itsestä luopuminen – ei ole vissiin ollut riittävästi kokemusta muusta. Nyt on, ja silti tekee heikkoa.
Teos on ovi. Kun piirrän oven tuntemattoman kauhuja kaihtamatta, ovi ei ole enää minun varassani vaan todellisuuden, jossa yhteydestä syvästi osallisten aika taipuu. Se mikä ei ole voinut tapahtua mahdottomuuttaan, voi tulla ja on tullutkin mahdolliseksi kokea. Huom. kaikkine puolineen. Helahoito. Huom. voi olla varhaista alkuperää ja työläs.
Lisähuom.ei yleensä ryhdytä vaan ihmiset työskentelevät ensihoitajina, kansliapäälliköinä ja erityistason terapeutteina, olkoon onneksi heille siihen hommaan.
Wikipediaan ja oppikirjoihin: Teoksen imperfekti–futuuri. Tekijän ja vastaanottajan sisäisen potentiaalin käyttöönotto yhteisen kokemuksen kautta. Elämälle mahdollisen alueen laajeneminen ja suuntautuminen uskon varassa tulevaan tältä alueelta käsin.
Ei tässä muukaan auta.
PS. Anna Tuori puhui tekijän imperfektistä Meeri Koutaniemen TV-ohjelmassa. Samassa ohjelmassa Miina Äkkijyrkältä kysyttiin, miksi hän tekee taidettaan: Ettei tarvitsisi olla yksin. Että siksi hän tekee. Ettei kenenkään tarttis olla yksin. Se on hyvin kauniisti sanottu. Harvempi menestynyt kertoo yksinäisyydestään telkkarissa.
