Ilmoitin kaupungin jätehuollolle kompostin. Netissä piti täyttää lomake. Osoite ja sijainti pihalla, onko petosuojattu onko lämpöeristetty. Siihen asti oli helppoa kunnes piti valita merkki. Kymmenisen erilaista kauppanimeä rivissä, ruksi tästä yksi. En jaksanut lähteä kurakelillä katsomaan. Ruksin pokkana ensimmäisen vaihtoehdon, kauppanimi alkoi A-jotain, ampeeri, eka = todnäk paras, paras = meidän, mies on luontoihminen. Tulin silti epävarmaksi, soitin miehelle töihin, ei vastannut.
Painoin lähetä. Taloudessamme on toimiva komposti, period. Mies perusti sen ja tiedän ettei hän perusta kauppanimistä vaan käytännöstä, luotan häneen. Korvaan tuli valveunena Husky Rescuen biisi. Edellisen kerran sain sen 2020 keväällä, kun näytin miehelle sydänverellä kirjoitettua tekstiäni, pelotti hirveästi, Blueberry Tree soi, näytin sen voimalla, mies hermostui, kuulemma järkyttävää kamaa, ihan erilaista kuin on mukava lukea, luuletsä et mitä vaan saa kirjottaa.
En ole katunut. Omia rajoja alkoi piirtyä.
Biisissä on sudenkorento. Se oli miehen hyönteisharrastuksen ensimmäinen lajiryhmä. Kun lapset olivat pieniä, olkapäälleni laskeutui saaressa ihmeellisen kaunis eliö. Lähetin siitä suttuisen kuvan Sami Karjalaiselle ja nolasin itseni määrittämällä. Innostuin sudenkorennoista kuin esteetikko. Mies innostui kuin biologi, haki planktonhaavin (muuta haavia ei ollu) ja kauhaisi elukkaa niin että se kuoli. Hän tutki ja kuvasi yksilön ammattimaisesti. Paljastui Suomelle uusi laji, mies ehdotti nimeksi viennanukonkorento. Ei innostanut komiteaa. Siitä tuli etelänukonkorento. Mies harrasti sudenkorentoja monta vuotta. Sitten tulivat luteet. Eks nii?
Mies: Siinä välissä oli viistoista vuotta.
Täh, mikä lajiryhmä sulla oli siinä (välissä)? Mies: Linnut. Mullon linnut koko ajan.
No mikä hyönteisryhmä sulla nyt on menossa? (Tiesin mutta varmistin.)
Mies (vakaasti): Kaskaat.
Ilahduin, en niin välitä luteista. Mies kehui minua kompostin ilmoittamisesta, nauroi ettei hänkään muista kauppanimeä, ehkä se alko B:llä. Biolan?
